sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Tulvii pohjanmaa

Onpas ollut vauhdikas viikko! Ja näyttää siltä että ensi viikolle on luvassa vielä enemmän vauhtia... :) 

Tällä viikolla olen yrittänyt rakennella kanasille jonkinlaista kesäkoppia sellaisesta isosta puisesta laatikosta. Mutta täytyy sanoa, että rakentaminen ja minun aivot eivät aivan kohtaa toisiaan...Hirveän vaikeita yksinkertaisiltakin tuntuvat asiat. Luulin osaavani tehdä sen itse, mutta kyllä minun piti  pyytää siihen apua isännältä . Laittelen ehkä joskus kuvia siitä...tai sitten en . :D Ensi viikolla olisi tarkoitus saada kömmänä siihen kuntoon että voisin hakea kanaset kotiin.

Alla kuva raksakaveristani, pieni ja utelias myyrä. Pyöri jaloissa jo siihen malliin, että piti jo hieman väistellä.




Tässäpä teille kuvia tulvivasta pohjanmaasta, otin ne tänään ilta-ajelulla. Nämä ovat ihan normaaleja viljelyspeltoja,  jotka tulvavesi on vallannut. Tällä hetkellä muistuttavat enemmän järviä kuin peltoja...













Nuo valkoiset pisteet ovat joutsenia.





Kylläpäs oli kiva huomata että on tullut uusia lukijoita sivuilleni! Kiitoksia, tervetuloa ja toivottavasti viihdytte ;) !

Nyt ei tulekaan mitään fiksua (tai vähemmän fiksua) aforismia vaan musiikkiclippi. Ja kukas muu se voisi olla kuin Janne Tulkki ja Tulvii Pohjanmaa. :)





tiistai 24. huhtikuuta 2012

Suloiset kanaseni

En ole nähnyt kanojani pitkään aikaan, olisikohan yli kuukausi kun viimeksi näin ne. Tänään sain kanojen kasvattajalta Satulta kuvan kanoistani ja kukostani. Voi vitsit kun ovat kasvaneet!! Ovat kyllä edelleen aika rääpäleitä mutta isompia kuin viimeksi . Aivan ihania <3 . 

Mutta mutta, Pihka-neiti taitaa olla tuo oikeassa laidassa, Kaarlo-kukon kyllä tunnistaa mutta ketkäs näistä olivat Kaisla ja Helmi?....Ja sitten se yksi nimetön vielä. Ehdottakaapas nimeä , minusta näyttää että se nimetön on juuri tämä edessä oleva. 

Upeat värit ovat kanoissa ja tuosta kukosta tulee todella komea! Kyllä kelpaa kanasten olla kun on kunnon isäntä talossa :D . 

Niin ja nämä kanat ovat alhon kantaa ja niiden kasvattaja sijaitsee Sievissä  Hakamaan tilalla  . Sieltä voi tiedustella jos haluaa itselleen munia ,tipuja tai kanoja.





Tänään pääsin vihdoin värkkäämään kesäkanalaa kotkottimille. Haaveissa olisi että viikon sisään saisi kanaset jo kotiin. Kun vaan kelit muuttuisivat paremmiksi.




"Jos ihmiset rakastaisivat toisiaan yhtä paljon kuin koiriaan, 
maailma olisi paratiisi." 
-James Douglas-







sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Sumua ja krookuksia...

Onpas ollut mielenkiintoiset säävaihtelut tänä viikonloppuna. Lauantaina vallitsi hyvin kostea ja usvainen ilma ja tänään olemme saaneet nauttia auringon paisteesta. 

Alla valokuvia minun lenkkipolulta lauantailta. Oli pakko jakaa nämä kännykällä ottamani kuvat, kun itse tykkään ihan valtavasti tällaisista usvaisista keleistä. Niissä on jotenkin sellaista rauhallista tunnelmaa. 















Tänään aurinko paistoi upeasti ja oli lämmintä. Ja vihdoin ja viimein krookukset nostivat päitään näillä meidän lakeuksilla. 



 Väriterapiaa :) .




Nyt näyttäisi siltä että vesikelit vihdoin loppuu ja pääsee työstämään projekteja ulkona. Jospa ne sitten valmistuisivatkin pian :D . 


"Maailman parhaimpia ja kauneimpia asioita ei voi nähdä,
eikä koskettaa. Ne täytyy tuntea sydämellä."

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Helmiä ja sairastelua

Lumet ovat saaneet tänä viikonloppuna kyytiä sateiden ansiosta. Meillä viikonloppu on mennyt täysin sisällä sairastellen. Tyttö aloitti sairastelun viime yönä kuumeillen ja yskien ja aamulla saatiin joukkoon lisäksi vielä mahatauti.  
 

Uninen sairastaja.

Potilasta hoitaessa värkkäilin samalla rannekoruja aidoista makeanvedenhelmistä, lasihelmistä ja hopeoiduista koruosista.
 


Koru potilaalle.

Sama koru tytölle, kuvassa Hello Kitty-riipus.



Sitten hieman lilaa ja pinkkiä helmissä, taidankin tietää tämän tulevan omistajan...



Valkoisista helmistä ja hopeoiduista osista koottu. Lila riipus, jossa herkkä enkelin siipi.
 
Kaikkea sitä tuleekin värkkäiltyä kun ei pääse mitään suurempia asioita tekemään. Mutta jospa tämä oli ohimenevää ja huomenna taas vauhti päällä. Toivottavasti kukaan muu ei sairastu pesueesta...
"Portaita ylös, välillä vähän alas
ja välillä tasanteelle. Välillä
harppoen, hiipien tai kontaten.
Sama se, kunhan suunta on oikea."

-MarLeena Ansio-


maanantai 9. huhtikuuta 2012

Pääsiäistunnelmaa


Takana on aivan mahtava pääsiäinen. Menimme torstaina mökille ja siellä tuli ulkoiltua aamusta iltaan risusavotan ja pilkkimisen merkeissä. Illalla ei tarvinnutkaan nukkumattia saunan jälkeen etsiskellä, kun jo ysin jälkeen itsekin oli ihan naatti. :) . Meidän pääsiäiseen kuului myös herkkuja, muun muassa alla oleva omakeksimä "pääsiäishalko" , jonka sisällä Lemon curdia, sitruunarahkaa ja kermavaahtoa....


 ...ja näistä minä tykkään, croissantit ovat vaan niiiiiin hyviä....



Aamun rauhallisilla kahvihetkillä (uskokaa tai älkää, mutta niitäkin oli hetkittäin ;) ) tuli ahmittua vanhoja sisustuslehtiä mökin sohvalla.... (ja arvatkaa miten kävi kun tyttö pomppasi syliin,  kahvit pitkin sohvaa ja sohvatyynyjä :D ) 




 Lauantaina kokosin osan risusavotan oksista kokkoon...



 ...ja sitten poltettiinkin noitia illallemmalla :D .



Meillä vieraili pääsiäisenä useasti erittäin ihana vieras, veljeni ja hänen kihlattunsa koira Poju.  Enpä ole ennen törmännyt vasta 1-vuotiaaseen noin ihanaan sesseen. Niin rauhallinen ja tottelevainen. Ja miten se oli tärkeä meidän 6- vuotiaalle pojalle, se piti sitä ihan kaverinaan ja kulki metsissä  koiran seuratessa perässä. Tahtois kans tuollaisen...


 Poju naatiskelee ilta-auringosta .



Haikeeta oli taas lähteä mökiltä , niin kovasti odotan jo kesää, kun siellä tulee asuttua sitten pidempi aika. Näin lumisena aikana on muuten oiva tehdä perennapenkkisuunnitelmat, saa piirrettyä mittanauhan avulla tarkat koot ja istutussuunnitelmat...Ostoslistalla on nyt tornionlaaksonruusua, pioneja, ryhmäruusuja, etc. :)


"Voit keskittyä asioihin, joista olet kiitollinen, 
ja tulla paremmaksi ihmiseksi, 
tai voit keskittyä asioihin, joihin olet pettynyt,
ja tulla katkerammaksi ihmiseksi.
Valinta on sinun,"

-Mark Goulston-