keskiviikko 15. elokuuta 2012

Vanha pirtin pöytä

Hei taas pitkästä aikaa. Tämä lomalainen on nauttinut lomaviikostaan niin, että on pitänyt taukoa tietokoneestakin :) . Nyt päätin vihdoin pyörähtää täällä blogissa ja ajattelin esitellä  vanhan pirtin pöydän. Todennäköisesti on 1900 -luvun aivan alkuvuosilta, tai jopa vielä vanhempi. Pöytä on koottu puunauloilla. 

Jalat olivat kärsineet ja pöytä oli siksi hieman vinossakin. Vein pöydän paikalliselle puusepälle ja hän teki upeat jatkeet jaloille ja samalla peilit laatikkoreikien päälle. Nyt pöytä on korkea ja suora. Olin haaveillut tuunaavani tämän ruokapöydäksemme, mutta tämä on niin hankala kun pöydän kansi on todella korkealla johtuen tuosta pöydän leveästä puuosasta. Ja se ei tosiaan auta, vaikka jalkoja lyhentäisi, koska sitten sinne ei mahdu jalat alle. Olen kuitenkin nähnyt sisustuslehdissä ihmisillä olevan vastaavanlaisia, miten he käyttävät sitä pöytää? Istuvatko he niin kaukana pöydästä ettei jalkojen tarvitse mahtua pöydän alle? Harmittaa kovasti kun nyt en voi käyttää tätä pöytää missään. Tai sitten otan tuon irtonaisen pöydän kannen ja laitan sille vaikka nätit pukkijalat. Olisiko teillä ideoita?

Niin ja toinen kysymys, kertokaa minkä väriseksi maalaisin pöydän? Pakko maalata kun siinä on nuo uudesta puusta tehdyt peilit ja jaloissa pienet pätkät. Ideoita otetaan vastaan! :)















Tällaisia torstain mietteitä tänään.....


"Parempi epäonnistua jonkun tekemisessä,
kuin onnistua siinä, ettei tee mitään."

-Positiivarit-


3 kommenttia:

  1. Wau miten komea pöytä! Meillä on samaa ongelmaa työpöydän kanssa. Hartiat väsyivät korkeuden vuoksi, kun kädet jännittyivät näppiksellä ja kun lyhennettiin jalkoja, pöydän laitalaatikot osuvat inhottavasti reisiin. Niin tai näin..

    Itse en maalaisi tuota teidän pöytää, vaan patinoisin uudet osat sekoittelemalla maaleja sävyihin joita löytyy pöydästä ja maalin kuivuttua tekisin siihen patinointihankausta. Tarvittaessa käsittelisin koko huonekalun ohuella valkaisulla, joka jättää vanhojen osien ajan patinan esille. Tässä pari linkkiä

    http://www.suomela.fi/tee-itse/Nikkaroi-Eskon-kanssa/Tee-itse-Uusvanha-pinta-lipastoon--50880?p=0

    http://www.pintanikkarit.fi/index.php?art=46

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Jovelan emäntä! Tuota täytyykin kokeilla! Ongelmaksi voi muodostua samojen sävyjen löytyminen. Kertoisitko vielä tuosta ohuesta valkaisusta?

      Ihanaa viikonloppua! :)

      Poista
  2. Teikäläiselle olisi pieni tunnustus blogissani :)
    Mukavaa perjantaita

    VastaaPoista