perjantai 30. maaliskuuta 2012

Kasvien koulimista

Viime viikonloppuna koulin tomaatin ja paprikan taimia, nyt saan niistä kuvat vihdoin tänne blogiin asti. Minä koulin taimet yleensä aina maitopurkkeihin, joita sain kolme kassillista terveyskeskuksesta (meidän perheen maidon juonnilla keräys olisi pitänyt aloittaa jo kesällä :D ) .

Ensiksi laitoin pohjalle soraa.






Sitten taimimultaa ja taimi siihen. Olen noudattanut erään tomaatinkasvattajan ohjeita, että yhteen maitopurkin nurkkaan tehdään kynällä reikä ja se pitkä ja kapea reikä täytetään kanankakalla. Tällä ohjeella tomaattini ovat kyllä kasvaneet todella hyvin ja tehneet hyvin satoa!





Sitten vein tomaattien ja paprikoiden taimet vanhempieni piharakennukseen muutaman kilometrin päähän jossa ne ovat ison ikkunan ääressä.

Yhteensä kirsikkatomaatin taimia tuli 32 kappaletta ja paprikoita 6. Älkää kysykö muuten lajikkeiden nimikkeitä, ei ole nimittäin mitään hajua! :) Tomaatin siemenpussi oli käsissä viimeksi 2 vuotta sitten niin ei kykene millään muistamaan mikä lajike se oli. Tomaatit ovat todella makeita ja keltaisia. 




Laventeli ja rosmariini itivät myös mutta kasvavat kyllä todella hitaasti vaikka ovatkin kasvilampun alla. Oregano on jo siinä mitassa, että taidan laitella nekin omiin purkkeihinsa. Tänä viikonloppuna pitäisi myös kylvää basilika ja ehkä jotain muitakin yrttejä. :) 

Saa nähdä miten ehtii kaikki kun projektina on nyt myös käydä kaikki kaapit läpi ja laittaa surutta pääsiäiskokkoon kaikki palavat ja turhat vaatteet ja tavarat. Kaapit on niin täynnä rojua että mitään ei mahdu minnekään. 


Upeaa aurinkoista viikonloppua teille kaikille!!



Useimmat ihmiset kuluttavat itsensä loppuun
yrittäessään tehdä kaiken
mitä pitävät velvollisuutenaan
- eivätkä ikinä pääse tekemään sitä
mitä haluaisivat.

- Kathleen Winsor

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Pääsiäistipuja

Pääsiäinen on hyvin lähellä ja tässä on teille aitoja pääsiäistipuja. Kerta kaikkiaan suloisia, kuvassa vasta alta päivän ikäisiä tipusia. Tipuset ovat Hakamaan tilalla Sievissä, kuvan on ottanut Satu. Ovat Alhon tipusia, näitä suloisuuksia kuoriutui 11 ja kaikki on jo varattu.

Jotenkin minusta tuntuu että ihmisten kana-innostus on kasvanut. Hyvin moni hankkii kanoja tai ainakin haaveilee niistä jos ei ole tilaa. Kohta minullakin.... :)







"Kanaemo istui orrella,
kukkoa kutitti korrella.
Kaakatti ujosti poskilla puna:
Oiskohan aika munia muna!"  :D

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Kaunis Blogi -tunnustus

Minä sain ensimmäisen blogi-tunnustuksen ja siitä minun täytyy kiittää Ericaa Erican Vaaleita Unelmia-blogista! 

Nyt minun kuuluisi jakaa tämä ihana Kaunis Blogi -tunnustus eteenpäin viidelle blogille, joilla on alle 200 seuraajaa. 

Ja tunnustukset menee seuraaville kauniille blogeille:









Käykääs kurkkaamassa ylläolevia blogeja! :)
 



On parempi huolehtia luonteesta kuin maineesta,
koska luonne on se mitä ihminen on oikeasti,
kun taas maine kertoo ainoastaan sen mitä
muut hänestä ajattelevat.

-John R. Wooden




maanantai 19. maaliskuuta 2012

Vanha kartta





Haaveilin pojan huoneeseen isoa karttaa, sellaisia mitä aikoinaan roikkui katosta ala-asteella. Tilasin Huuto.netistä tällaisen Pohjoismaat-kartan, joka on todella hyvässä kunnossa muuten...mutta se haisee ihan hirveälle! Kartta ja sen taustakangas ovat täysin homeettomia mutta tähän on tarttunut jostain karttavarastosta ihan hirveä haju!! Myyjä kertoi kartan tarvitsevan vain vähän tuuletusta, vai vähän, tätä hajua ei taida saada mitenkään pois!

Ensimmäisenä tuuletin sitä ulkona. Sitten pyyhin sitä tolurätillä joka kohdasta, sen jälkeen googletin ja löysin jotain marttojen ohjeita: etikkaa ja ruokasoodaa. Molempia kokeilin ja haju tosiaan väheni mutta haisee edelleen. :(  Nyt en tiedä enää mitä tekis kartalle, heittäiskö tuleen koko homman....






 Mutta joka tapauksessa oikein mukavaa alkavaa viikkoa teille kaikille! :)



"Ilo piilee pienissä asioissa.
Jos et katso tarkkaan,
ilo muuttuu näkymättömäksi."

- Joyce Brothers -


perjantai 16. maaliskuuta 2012

Vanhat opetustaulut

Olipas virtaisa päivä tänään! Tämä aurinko tekee varmaan sen , että ideoita tuppaa koko ajan ja ei millään kerkee kaikkea toteuttaa :D .  

Kävin shoppailemassa ensiksi töiden jälkeen paikallisessa Ilkan Kirjassa, josta mukaan tarttui nämä ihanat vanhat opetustaulut. Nämä melkein 100-vuotiaat taulut pääsevät pojan huoneeseen. 



Tämä vanha kovakantinen matkalaukku tarttui myös mukaan. Siitä tulee ihan käyttötavara, kunhan sitä ensiksi tuunailen...siitä sitten myöhemmin lisää.




Pitihän se tämän päiväinen virta purkaa johonkin. Aloitin pojan huoneen maalaamisella. Siinä se ilta pitkälti vierähtikin.




Ihanaa viikonloppua teille kaikille! Minulla viikonloppu jatkuu maalaamisen ja vanhan koulupöydän hiomisen merkeissä.


Sometimes you have to stop worrying,
wondering, and doubting.
Have faith that things will work out,
maybe not how you planned,
but just how it´s meant to be.  <3



maanantai 5. maaliskuuta 2012

Tiinan kotkotukset

Ensi kesänä yksi pitkäaikainen haaveeni on toteutumassa, nimittäin minulle tulee kanoja mökille! Viime kesänä ihastuin Alhon kantaan, joita näin Sievin Kiiskilänkylässä olevalla Hakamaan tilalla .

 Jouluaattona syntyi Hakamaan tilalla 7 tipusta, joista 4 osoittautui kanoiksi ja 3 kukoksi.  Varasin itelleni kaikki kanaset ja yhden kukon. Kukoissa on upeat värit, yksi on valkoinen, toinen on harmaa ja kolmas on ruskea. Varasin ruskean itselleni vaikka toisaalta tekisi mieli se valkoinen ottaa, kun se on hieman harvinaisempi väri alhon kukoissa. 

Eilen kävin hiihtoloman kunniaksi ratsastelemassa Hakamaan tilalla ja samalla valokuvasin kanaseni. Ovat vielä melko rääpäleitä verrattuna aikuisiin yksilöihin. Mutta eiköhän ne siitä kasva :) . 



Tässä koko pesue. Ruskea keskellä on kukko, sitten valkoinen takana jolla näkyy heltta ja samoin harmaa takana.




Kananeiti Pihka.




Onko tässä tulossa jo vuosisadan rakkaustarina?... Kaarlo-kukko ja Pihka .




Pieni ja siro kananeiti Helmi.








Kaisla turvassa Kaarlon vieressä.



Tämä nätti kananen on myös tulossa, mutta en ole vielä keksinyt sopivaa nimeä. Ehdotuksia?? (kommentteja saa lähettää :) ) .





Koko joukon isäntä Jalmari.

On kyllä loistavat kelit hiihtolomaan. Aamuisin on saanut nauttia kunnon pakkasista takkatulen lämmössä ja vaikka kirjaa lueskellen. Päivällä ilma on lämmennyt niin, että on voinut lähteä ulkoilemaan, mäkeä laskemaan, pilkkimään, hiihtämään tai muuta mukavaa.

Alla ihan ajatuksia herättävä kirjoitus, jokainen voi toteuttaa itseään ja haaveitaan, eikä elää muiden asettamien kaavojen alaisena.


Eräs mies löysi kotkan munan ja pani sen kanalassa kananpesään. Kotkanpoikanen kuoriutui tipuparvessa ja kasvoi yhdessä niiden kanssa.
Koko elämänsä ajan se uskoi olevansa kana ja teki , mitä kanat tekevät. Se kuopsutti maasta matoja ja hyönteisiä. Se kotkotti ja kaakatti. Ja se saattoi räpyttää siipiään ja lentää ilmassa muutaman metrin.
Vuodet kuluivat ja kotkaasta tuli hyvin vanha. Eräänä päivänä se näki mahtavan kotkan liitävän yläpuolellaan pilvettömällä taivaalla. Se kaarteli sulavan majesteettisesti voimakkaissa ilmavirtauksissa hädin tuskin liikauttaen vahvoja , kultaisia siipiään.
Vanha kotka katseli sitä lumoutuneena. "Mikä se on?" se kysyi.
"Se on kotka , lintujen kuningas" vastasi sen naapuri, " Se kuuluu taivaalle. Me kuulumme maahan - me olemme kanoja." Niin kotka eli ja kuoli kanana , koska se luuli olevansa kana.
-Anthony De Mello




perjantai 2. maaliskuuta 2012

Nyt se alkoi - loma!

Jihuu, tätä päivää on odoteltu! Nyt alkaisi viikon mittainen loma. Muutetaan mökille pesueen kera. Loman aikana olisi tarkoitus hiihtää, käydä laskettelemassa, kylpylässä, pilkillä, pulkkailla, kyläillä ja ihan vaan rentoutua. Savusaunaa täytyy myös lämmitellä :) .Kelit näyttää kyllä suosivan.

Eilen illalla kylvin tomaatin, laventelin ja joitakin yrttien siemeniä, nyt on loistava aika, uusikuu menossa. Tomaatin siemenet ovat viime kesän tomaateistani mutta muut tilasin Korpikangas Siemeneltä.

Alla kuva ostoksistani...Loput yrtit kylvän sitten huhti-toukokuussa.




Niinhän siinä sitten kävi, kun minulla oli tomaatin siemenet nätisti talouspaperin päällä ja olin istuttanut niitä jonkin verran (onneksi!) jo minikasvihuoneeseen, niin päätin sitten siivoilla hieman multaa pois pöydältä ja kun olin siivonnut kaikki puhtaaksi, niin ihmettelin että missäs ne siemenet??....Niin, ne meni niiden multien ja muiden roskien mukana roskiin.....Olen niin älyttömän näppärä :D . Noh, toivottavasti nuo tomaatin siemenet itää mitä kerkesin kylvää, etten aivan ilman jäisi.


OLE OMA ITSESI

Lue joka päivä jotakin,
jota kukaan muu ei lue.
Ajattele joka päivä jotakin,
jota kukaan muu ei ajattele.
Tee joka päivä jotakin,
jota kukaan muu tee.
On mielelle pahasta olla aina
osa yleistä mielipidettä
- Christopher Morley-

Aurinkoista viikonloppua kaikille! :)